Kuinka Tehdä Mosaiikkia Paloista

Kuinka Tehdä Mosaiikkia Paloista

Lasimosaiikki on läpikuultavaa lasimassaa. Palat ovat kooltaan 2 x 2 cm ja 2 – 3 mm paksuja. Ne myydään liimattuina 30 x 30 cm kokoisille paperiarkeille, uurteinen taustapuoli ulospäin. Paperi liotetaan pois lämpimällä vedellä ennen käyttöä. Jos kokonaisilla mosaiikkipaloilla halutaan peittää suuria alueita, liimataan koko levy paikalleen paperipuoli ylöspäin ja liiman kuivuttua poistetaan paperi kosteuden avulla.

Mosaiikkipaloja leikataan ja muotoillaan mosaiikkipihdeillä. Palaan piirretään haluttu muoto ja pihdeillä nakerretaan ylimääräinen osa pois pieninä murusina. Jos tarvitset aivan pieniä, epäsäännöllisen muotoisia paloja, voit rikkoa mosaiikkipalat vasaralla. Laita mosaiikkipalat muovipussiin ja lyö pussia kovalla alustalla. Mitä pienempi on esine, sitä pienempiä täytyy mosaiikkipalojenkin olla. Myös voimakkaasti kaartuvat pinnat vaativat pienempiä paloja.

Lakkaa saviruukut ja muut huokoiset pinnat molemmin puolin ennen palojen liimaamista. Näin eivät liimat ja laastin kosteus pääse imeytymään esineeseen. Anna lakan kuivua hyvin. Liimaa mosaiikkipalat paikoilleen esimerkiksi EriKeeperillä. Koristele kerralla vain se alue pinnasta, jonka saat pysymään vaakatasossa. Anna liiman kuivua. Esimerkiksi kumollaan olevan ruukun pintaa voi peittää vain pienen alueen kerrallaan.

Kun liima on kuivunut, saumaa palojen väliin jäävät alueet mosaiikkilaastilla. Laasti sekoitetaan suhteessa 1,5 osaa vettä ja 3 osaa mosaiikkilaastia. Sekoita hyvin. Väriltään laasti on luonnonvalkoista, mutta sitä voi värjätä askartelumaalilla tai silkkivärillä. Maali lisätään valmiiksi sekoitettuun massaan. Koska se on nestettä, on laastijauhetta lisättävä samassa suhteessa. Maalin tai silkkivärin määrä riippuu halutun värin voimakkuudesta.

Levitä mosaiikkilaastia runsaasti mosaiikkipalojen väliin niin, että saumat täyttyvät varmasti. Käytä apuna kumilastaa tai levitä laasti kumikäsinein suojatuin käsin. Leikattujen mosaiikkipalojen reunat ovat lasinteräviä, joten varo käsiäsi. Poista ylimääräinen laasti mosaiikkipalojen päältä pyyhkimällä kostealla sienellä, ennen kuin laasti ehtii kokonaan kuivua. Jatka pyyhkimistä noin 15 minuutin välein, kunnes mosaiikkipinta on täysin puhdas. Muotoile saumat sormenpäillä tai vanupuikoilla aavistuksen verran kourumaisiksi. Kun massa on täysin kuivunut, pese koko pinta vedellä ja sienellä.

Tippamosaiikki

Tue astia vaakatasoon ja liimaa tippamosaiikkeja sen pintaan esimerkiksi Kiilto pikaepoksi-liimalla. Levitä liimaa koko tipan alle, ettei laasti pääse tunkeutumaan sinne. Käsittele kaarevasta pinnasta vain pieni osa kerrallaan, jotta tippamosaiikit eivät lähde valumaan. Epoksiliimasta lähtee voimakas haju, joten pidä huoli tuuletuksesta työskentelyn aikana.

 Levitä mosaiikkilaastia runsaasti pienelle osalle kerrallaan. Anna kuivua vähintään 2 tuntia, ja pyyhi ylimääräiset laastit pois kostealla sienellä ja puhdista tippamosaiikkien pinnat huolella. Käännä astiaa ja jatka saumaamista.

Tuuliviirit

Nämä herkulliset tuuliviirit sopivat loistavasti koristukseksi vaikka kesäjuhliin. Voit sujauttaa tuuliviirejä esimerkiksi kukka-asetelmaan tai noutopöytää koristamaan. Tuulenvire saa ne hauskasti pyörimään.

Tee tuuliviirit kaksipuoleisesta origamipaperista tai liimaa kaksi origamipaperia (15 x 15 cm) yhteen puikkoliimalla. Laita paperit tarvittaessa painon alle suoristumaan. Maalaa 3 mm bambutikku. Piirrä paperiin diagonaaliset viivat (kulmasta kulmaan) ja leikkaa piirrosviivaa pitkin jokaisesta kulmasta keskustaa kohti noin 7 cm viilto.

Tee jokaiseen kulmaan, viillon oikealle puolelle sekä paperin keskelle neulalla reikä. Pujota somistusneulaan paljetti. Taivuta kaikki rei’itetyt kulmat järjestyksessä paperin  keskelle ja pujota neula reikien läpi. Pujota neulaan vielä yksi paljetti ja kristallihelmi (halkaisija 8 mm). Liota bambutikun päätä jonkin aikaa vedessä. Laita neulan päähän tippa pikaepoksi-liimaa ja työnnä neula tikun läpi. Anna liiman kuivua ja katkaise neulankärki. Laita katkaistun neulan päälle vielä tippa pikaepoksi-liimaa.

7

No Responses

Write a response