Rottinkia ja munia pääsiäiseksi

Rottinkia ja munia pääsiäiseksi

Nämä hurmaavat, värikkäät koristeet tuovat kevään kotiin. Komeat kranssit ja tulppaanikimppu on koottu kivimaaleilla maalatuista muovimunista. Lisänä somia, kotiuunisavesta muotoiltuja pikkutulppaaneja. Helppoa mutta näyttävää!

Granit kivimaali on helppo maalausvaihtoehto monille erilaisille pinnoille. Kivimaali soveltuu hyvin puulle, savelle, posliinille, kartongille, styroksille, kipsille sekä muovipinnoille. Maalattu pinta on hauskan kivimäinen. Väri on vesiliukoinen, joten välineet on helppo työskentelyn jälkeen pestä vedellä.

Rottinki

Luonnon rottinki on kaunis koristemateriaali. Sitä saa kolmessa eri paksuudessa. Näissä malleissa olen käyttänyt kahta ohuinta.

Pyyhi muovimunat puhtaiksi. Työnnä pitkän varrastikun terävä pää tiukasti munan pohjassa olevaan reikään. Sivele kivimaali munan pintaan yhdensuuntaisin vedoin alhaalta ylöspäin leveällä siveltimellä. Anna kuivua ja sivele vielä ainakin yksi kerros. Maalatessasi munat pysyvät hyvässä järjestyksessä kun pistelet tikut pystyyn esimerkiksi styroksi- tai oasispalaan.

Liota rottinkinippua vesiämpärissä ainakin parin tunnin ajan. Ota sitten tarvitsemasi määrä kerrallaan sidottavaksi. Kunkin rottingin loppuessa, pujottele pohjan takapuolella uuden rottingin pää muutaman edellisen kierroksen alle ja taivuta vanha pää tulevien kierroksien alle. Jatka kieputtamista uudella rottingilla. Pujota viimeisen rottingin loppupää muutaman vanhan kierroksen väliin ja katkaise pois kaikki ylimääräiset rottinkipäät.

Kaareva pohja, kuten styroksirengas tai käyttämäni olkisarvi, aiheuttaa pienen mutta helposti korjattavan ongelman. Koska ulkoreuna on pidempi kuin sisäreuna niin kierrokset vinoutuvat työn edistyessä. Tämän korjaat “vekeillä” eli kieputtamalla muutamia kierroksia  osittain edellisten päälle sisäreunassa. Näin kierrokset suoristuvat taas vähäksi matkaa. Toista vekkejä tarpeen mukaan, tasaisin välimatkoin.

Munasarvi

Tässä kauniissa kaarevassa munasarvessa on pohjana olkikaari. Liota rottinkinippu (keskipaksuus) vesiämpärissä. Taivuta rottingin (yksi säie) alkupää olkisarven toiseen ripustuskoukkuun väliaikaisesti kiinni. Kieputa rottinki siististi sarven ympäri edeten kohti toista sarvea. Sarven kaarevan muodon takia joudut tekemään muutamia “vekkejä” kierrosten vinoutuessa. Kiinnitä lopuksi uloin kierros olkipohjaan sarvien päissä muutamalla kuumaliimatipalla. Leikkaa pois ylimääräiset rottinkipäät koko sarven pituudelta. Kierrä vielä yksi rottinki sarven ympäri muutamin loivin kaartein ja liimaa päät taustapuolelle kuumaliimalla.

Tee kivimaalatuille munille varret kaksinkerroin taitetusta metallilangasta työntämällä pieni silmukka munien pohjassa olevaan reikään. Päällystä varsi kukkateipillä. Kiinnitä metallilankavarsien tyvet liimalla olkisarveen aloittaen pisimmistä varsista. Taaimmaiset munat voit liimata suoraan sarveen. Liimaa paperinarulehtiä munien varsiin. Viimeistele liitoskohta kukkateippikierroksella.

Aseta munien väliin kotiuunisavesta tehtyjä tulppaaneja sekä eripituisia paperinarulehtiä. Liimaa vielä lopuksi kummankin sarven päähän paperinarulehtiä ja yksi tulppaani.

Rottinkipesä munille

Liota rottinkinippu (ohuin) vesiämpärissä. Ota kaksi samanpituista rottinkia kerrallaan sidottavaksi. Taivuta ensimmäisten rottinkien alkupäät tulevien kerrosten puolelle ja ala kieputtamaan rottinkia siististi ison puolikkaan styroksirenkaan ympäri.

Renkaan kaarevan muodon takia joudut tekemään “vekkejä” 2-3 cm välein kierrosten vinoutuessa. Päällystettyäsi koko renkaan, päättele viimeiset päät pujottelemalla ne muutamien vanhojen kierrosten lomitse. Leikkaa pois ylimääräiset päät. 

Leikkaa aaltopahvista pyöreä pohja, joka on pari senttiä renkaan reikää suurempi. Liimaa pohja renkaan kääntöpuolelle kuumaliimalla.

Tulppaanit kotiuunisavesta

Pieniä tulppaaneja voit käyttää niin kortteihin, kransseihin kuin pieniin ruukkukoristeihinkin.

Kauli pala savea parin millin paksuiseksi levyksi. Leikkaa siitä terävällä veitsellä pisaran muotoisia kappaleita. Yhdistä kaksi tai kolme lehteä kukaksi, painamalla ne tyvestä yhteen. Laita hiukan vettä lehtien väliin liimaksi. Työnnä noin kymmensenttinen, ohut metallilangan pätkä tyven paksuun kohtaan. Anna kukan kuivua huoneilmassa 2-3 päivää tai kuivata kotiuunissa 120-asteisessa noin puoli tuntia.

Maalaa tulppaanit askartelumaaleilla. Lakkaa halutessasi. Päällystä metallilankavarret vihreällä kukkateipillä.

Munakranssi

Päällystä iso, puolikas styroksirengas kieputtelemalla sen ympärille leveää, vihreää avattua paperinarua. Liimaa kivimaaleilla maalatut muovimunat kuumaliimalla sen pintaan kolmessa rivissä, ensin keskimmäinen ja uloin, viimeiseksi sisin rivi. Näin munien ryhmittely onnistuu parhaiten.

Tee 7 cm pituisia lehtiä avatusta kapeasta paperinauhasta. Käytä mielellään kahta eri sävyä. Liimaa lehdet ja savitulppaanit kranssipohjaan.

Liimaa 4 kivimaalattua munaa kiinni pohjaan kuumaliimalla. Yritä olla tahrimatta liimalla rottinkirengasta. Näin voit halutessasi käyttää sitä myöhemmin komeana kranssipohjana poistettuasi pohjan ja munat. Kiinnitä päällimmäiset munat alimpiin kuumaliimalla. Lisää munien väleihin vielä kapeita paperinarulehtiä.

Pikku lipasto

Pyyhi lipastosta huolellisesti pois irtopöly. Maalaa runko ja laatikot vihreällä askartelumaalilla. Anna kuivua. Sivele sitten halkeiluaine ja anna kuivahtaa noin 2-4 tuntia. Sivele valkoinen pintamaali yhdensuuntaisin vedoin. Huomaat heti maalatessasi kuinka valkoinen maali alkaa halkailemaan. Mitä paksumpi kerros maalia, sitä leveämmät halkeamat. Anna lipaston kuivua rauhassa ainakin vuorokausi. Halutessasi voit vielä lakata lipaston.

Maalaa 3 pientä puolikasta saviruukkua. Työnnä niiden pohjalle pala styroksia. Pistä kotiuunisavesta valmistettujen kukkien varret styroksiin pystyyn. Kiinnitä styroksiin paperinarulehtiä. Liimaa lopuksi kuumaliimalla ruukut kiinni lipaston päälle.

Tulppaanikimppu

Lakkaa savinen kukkaruukku. Aloita avaamattoman paperinarun kiinnittäminen ruukun ympärille alhaalta ylöspäin. Kiinnitä ensimmäinen vihreä kerros kuumaliimalla. Levitä sitten ohuelti EriKeeperiä ruukun pintaan muutaman sentin kaistale kerrallaan. Kierrä paperinaru siististi ruukun ympärille kostean liiman päälle. Lisää liimaa ja jatka vihreän narun kiertämistä kaulalevennykseen saakka. Vaihda lanka keltaiseen ja jatka yläreunaan asti. Kiinnitä viimeinen keltainen kierros pienillä kuumaliimatipoilla.

Päällystä kivimaalattujen munien varret vihreällä kukkateipillä. Leikkaa leveästä vihreästä paperinarusta noin 32 cm pätkiä, kahta eri sävyä. Avaa narunpätkät jättäen toiset päät koskemattomiksi, niin että lehdet suippenevat. Kiinnitä lehdet varsien alapäähän kukkateipillä kiertämällä sitä ympäri 4-5 cm matkalta. Aseta ruukun pohjalle pala oasista. Työnnä tulppaanien varret siihen pystyyn.

9

No Responses

Write a response